Maalisvaalit – spekulointia
Tänään on jännä päivä. Kansanedustajaehdokkaiden kampanjointi päättyy ja äänet lasketaan. Kovin suuria poikkeamia gallupeihin ei liene luvassa. Ennustan, että Keskusta voittaa vaalit ja vaalien jännitysnäytelmä nähdään demareiden ja kokoomuslaisten välillä. Viimeisimmän kauden jälkeen ihmiset antanevat samalle hallituspohjalle luottamuslauseen ja luultavasti jatkamme kohtuullisen tutulla linjalla seuraavat neljä vuotta.
Varsinainen mielenkiinto kohdistuu perussuomalaisiin sekä vihreisiin. Timo Soini on poikkeuksetta esiintynyt edukseen vaalitilaisuuksissa. Vaikka en allekirjoita puoliakaan hänen agendastaan, niin sympatiat ovat vahvasti hänen puolellaan. Hän ei ole sortunut poliittisen jargonin viljelyyn eli ns. tyhjän puhumiseen, vaan esiintynyt määrätietoisesti ja rennon asiallisesti. Soini on lisäksi luottanut Vennamon tyyliin yksinkertaisissa iskulauseissa. ”Kyllä kansa tietää.” Toinen puolikas perussuomalaisten yllätysmomenttiin tullee Tony Halmeen ääniperinnöstä, josta osa ainakin kanavoituu netissä ahkerasti kampanjoineelle Halla-aholle. Soini ainakin pääsee läpi ja jos perussuomalaiset ovat onnekkaita, niin ehkä joku toinenkin perussuomalainen nousee Arkadianmäen portaita Soinin rinnalla.
Vihreät ovat jääneet hieman pimentoon ennen vaaleja, vaikka Ylen kyselyn mukaan he ovat kiinni neljännessä sijassa. Heidän perustulo -ehdotuksensa ansaitsee kuitenkin erityismaininnan. Perustulon ajatus kaipasi selkeyttämistä ja maineen puhdistusta Makasiinien mellakan aiheuttaman negatiivisen kolauksen jälkeen. Prekariaattien ehdottamana ja huonosti perusteltuna perustulo nuijittiin maahan ad hominem verukkein – työtä vieroksuvien hippien mukavuuden tavoitteluna. Idea on kuitenkin aivan liian hyvä ohitettavaksi olan kohautuksella.
Vihreiden järkevästi perustelemana ja mukaan liitetyllä realistisella toteuttamissuunnitelmalla perustulo saa lisää idean ansaitsemaa uskottavuutta. Vaikkei perustulolla vaaleja tällä kertaa voitettaisi, niin järkevä julkinen keskustelu on saatu avatuksi sekä perustulo vakavasti otettavaksi vaihtoehdoksi nykyiselle tukijärjestelmälle.
Alla on graafit Ylen teettämästä kyselystä. Saa nähdä kuinka paljon lopputulos poikkeaa ennusteista.

