Kevätyllätykset

22.3.2007 at 8:36 (musiikki, vapaa sana)

Lumet sulaessaan paljastavat säilömänsä katkeransuloiset yllätykset. Talven aikana kerääntyneet paskakasat kuoriutuvat esiin – kevään merkeistä ensimmäisinä. Metsäpolut ja pururadat muuttuvat yhtäkkiä vaarallisiksi miinakentiksi. Juoksulenkillä ei ole varaa antaa tarkkaavaisuuden herpaantua. Jokaisella askeleella olet vaarassa räjäyttää jalkasi ilmaan. Kummallista kyllä, vaikka empiiristen havaintojen mukaan koirat paskantaessaan istuvat kiltisti tien pientareella, niin jätökset ilmestyvät kevään tullen tasaisesti koko polun leveydelle. Itse asiassa mitä suurempi kasa, niin sitä keskeisemmällä paikalla se tuntuu olevan.

Koirat osaavat urheilullisina eläiminä arvostaa lenkkeilijöitä, tämähän on päivänselvää, joten uskon paskakeskittymien taustalla olevan jotain salaperäistä. Esimerkiksi koiranomistajien harhainen käsitys esteettisistä asioista tai puhtaasti pahantahtoisesta toiminnasta, ns. ”kevätyllätyksien” virittämisestä:
– Oho! Tulipas sitä paljon! Eihän tällaista jaksa roskiin kiikuttaa, mahtuisiko se edes kakkapussiin? Odotas vähän niin Mami siirtää tämän tähän lenkkipolun keskelle, niin muutkin näkevät kuinka iso se on ja voivat ohi kulkiessaan ihastella sitä.

Näin sen täytyy olla.

 

Pelle Miljoona & Linnunlaulu – Kun kevät taas saa

Lähetä kommentti