Nuoren Kurosen kärsimykset

24.4.2007 at 21:23 (lähes ajankohtaista)

Ilta-Sanomat ja Tietokone-lehti uutisoivat poliisin odottavan oikeudelta lupaa jäljittää netissä Kurosta herjanneita kirjoittajia. Kuronen on tehnyt tutkintapyynnön itseensä kohdistuneista kirjoitteluista. Epäilemättä hän on hyvin loukkaantunut pahoista sanoista ja saattanee vaatia jopa korvauksia henkisistä kärsimyksistä. Ymmärrän hyvin hänen hätäänsä. Ei varmasti ole kiva kuulla olevansa rahanperään oleva hyväksikäyttäjä, kun pyrkimyksenä on tuottaa kulturellia kaunokirjallisuutta ylevin tarkoituksin.

Tämä asia käy myös hyvin selvästi ilmi hänen haastatteluistaan sekä kirjastaan, joita en ole lukenut. Silti olen niistä kuullut, onnekseni tietysti. Nopealla aikataululla (t)ulostettu kirja oli pakko saada ulos ennen vaalien päättymistä, jotta mahdollisimman moni pääsisi tutkimaan Vanhasen mahdollista pätevyyttä toiselle kaudelle. Vaalilupaukset ja Keskustan hallitusohjelma ei ole läheskään niin olennaista kuin se, mitä Vanhanen tekee saunan jälkeen lauantai-iltana ja missä asennossa. Kuronen ei ole ainoastaan väärinymmärretty kirjailijalahjakkuus, vaan myös poliittista silmää omaava kansanpalvelija. Hänen pyyteettömyytensä ilmenee vain pienestä närkästymisestä, kun juttupalkkiot jäivät jostain haastattelusta saamatta. Rahan perässä olevat olisivat vähintään raivostuneita.

Tässä valossa on tyrmistyttävää havaita kuinka ihmiset julkeavat haukkua hyväntekijäämme. Kuronen on saattanut viihdelehdistömme tason uudelle aikakaudelle, tarjonnut monta tuhatta palstamillimetriä puheenpartta työpaikkojen kahvitauoille ja suorastaan yhdistänyt Suomen kansalaiset – saanut puhaltamaan yhteen hiileen. Ja sitten vielä jotkut diletantit kehtaavat parjata häntä netissä niin kuin neidit. Tässä sen näkee millaista väestön pohjasakkaa se Internet kerää. Hyi heitä.

Lähetä kommentti