Pöytälaatikosta
Löysin ruttuiselle ja kerran taitetulle A4 -paperille kirjoitetun tekstin (en muista koska se on kirjoitettu):
Vähän sama juttu kuin allergikolla, ei voi asua samassa talossa eläinten kanssa, niin ihminen ei voi seurustella nuoren porvarisneidon kanssa. Terveys menee – järki ainakin.
Pallit heiluvat
Maaliskuussa postasin hauskoista otsikoinneista, joissa oli tahallista tai tahatonta komiikkaa. Taloussanomat on selkeästi valinnut vapaamman linjan omissa artikkeleissaan. Tällä kertaa he maalailevat otsikossaan perinteistä riehakkaampaa mielikuvaa ekonomisteista.
Itkujen kevät
YouTuben sisältöä aletaan suodattaa. Tietokone -lehden mukaan laittomasti laitetut eli tekijänoikeuksia rikkovat videot voidaan pian poistaa YT:sta. Google on kehittänyt teknologian, joka tunnistaa tekijänoikeuksin suojatun materiaalin sekä estää sen lataamisen palveluun. Voi perhanan perhana! Tämä tarkoittaa pahimmillaan kaikkien mahtavien musiikkivideoiden katoa. Lähes jokainen musavideo on ripattu tv:stä, dvd:ltä tai muusta lähteestä jonkun yksityishenkilön toimesta. Muutama artisti on laittanut itse omia videoita nettiin. Toivottavasti muutos koskisi etupäässä suurten levy-yhtiöiden eturivin artisteja kuten Shakiraa, P.Diddyä jne. Niiden häviäminen ei paljon haittaisi. Enemmän suomalaisten artistien musavideoiden mahdollinen katoaminen sylettää. YouTube on käytännössä ainoa paikka missä niitä näkee.
Kevään soundtrack
Aikaisen kevään tullessa tapahtui nopea muutos musiikkimaussa. Se on jokakeväinen ilmiö siinä missä muuttolintujen paluukin. Raskainta heviä ei ole jaksanut nyt oikein kuunnella. Yllättävä piirre uudessa soittolistassa on 100 %:n kotimaisuusaste.
- Pohjannaula
- Liekki
- Sielun Veljet
- Jere & The Universe
- Sekalaiset:
Tätä on tullut kuunneltua selkeästi eniten. Tästä tulee niin hyvä fiilis, ja bändin energinen folk-rock sopii mielestäni erittäin hyvin keväällä kuunneltavaksi. JuuTuubissa heillä on useampi video. Näytebiisiksi otin Jääkanteleen, vaikka parempiakin biisejä heiltä löytyy. Se oli eka biisi mikä täräytti niin sanotusti kunnolla takaraivoon, kun Pohjannaulaan aloin tutustumaan.
Joka kevät lataan Liekin albumit mp3-soittimeeni. Tätä ei tarvitse edes perustella. Liekin musiikki on niin kepeää, aurinkoista ja iloista – just niin kuin kevät.
Pidän Siekkareiden alkukantaisesta energiasta. Tämä on Rokkibändi isolla ärrällä. Musiikissa, lyriikassa ja Alangon laulussa yhdistyy joku mystinen fiilis, ehkä elämän jano voisi olla hyvä kuvaus. Heitä on hankala kuunnella metrossa ilman, että alkaisi taputtamaan tahtia jalalla tai nyökkäilemään päätä musiikin tahdissa.
Oikeastaan kuuntelen vain bändin ekaa kokopitkää albumia. Sillä on muutama hyvä biisi ja muutama aivan paska. Pidän paljon laulajan äänestä. Tämän levyn oikea tarkoitus on estää kyllästyminen yllä mainittuihin. Periaatteessa heillä on sama funktio kuin vähemmän maukkailla karkeilla valmiissa pusseissa – ne saavat parhaat maistumaan vieläkin paremmilta.
Maritta Kuula, Liisa Akimoff sekä Zen Cáfen Romuna -levyllä on sama rooli kuin Jerelläkin, mutta kuuntelen näitä paljon satunnaisemmin, etten viitsi numeroida listalle. Toisaalta ilman heviä on hankala olla pidempiä ajanjaksoja, vaikka olisikin kevät, joten välillä on tullut stam1naa ja 45 degree womania (onko tämä edes heviä) luukutettua. Nämä eivät liity varsinaisesti keväiseen fiilikseen, joten siksi ne eivät ole listalla erikseen numeroituna.
Tyytyväinen
Kumma juttu tuo ajan kuluminen. Erityisesti, kun miettii ajantajun muuttumista nykypäivänä suhteessa lapsuuteen. Pienenä tuntui, että voi tehdä mitä vaan, aikaa oli rajattomasti. Kun kesäloma alkoi, se kesti pienen ikuisuuden. Nyt talvea ajatellessani pohdin vain mihin se katosi niin nopeasti. Aika kuluu yhä kiihtyvällä vauhdilla. Kuinkahan nopeasti vuodet vierivät 50-vuotiaana? Yksi kuukausi kestää varmaan viikon. Vanhana patuna ajalla ei liene enää mitään väliä, kun ei kuitenkaan voi tehdä mitään järkevää – tai ei ehdi, kun aika kuluu varmaan niin nopeasti, että yhtenä päivänä juhlii 75-vuotispäiviään ja seuraavana päivänä (80-vuotiaana) huomaa makaavansa lattialla kuola suupielestä valuen puristaessaan vasenta rintaansa ja pitelevänsä toisessa kädessä nitropurkkia.
Mitä sillä ajalla pitäisi sitten tehdä? En minä tiedä. Pitäisikö ajankulusta olla huolissaan? Ehkä elämä on kuin vuoristorata. Aluksi vaunu kitkuttaa hitaasti ylämäkeen. Koko ajan jännittää, että kohta se hauskuus alkaa. Täytät kahdeksantoista. Lähdetään alamäkeen ja kiljutaan onnesta, vesi valuu silmistä, kun vaunu kiitää hurjalla vauhdilla eteenpäin. Rystyset valkoisena puristat vaunusta, ettet vain tipahtaisi kyydistä. Välillä on hieman ylämäkiä, vauhti hidastuu vain kiihtyäkseen seuraavassa alamäessä. Yhtäkkiä kyyti on ohi, höh vastahan se alkoi. Hauskaa oli, mikäli et ollut liian peloissasi nauttiaksesi kyydistä. Ehkä kyydistä on vain tarkoitus nauttia täysin rinnoin. Turha on pelätä, sillä jos lippuja on jäljellä, niin ainahan voi mennä uudestaan jonottamaan pääsyä kyytiin.
Jarkko Martikainen – Kaikki me kuolemme pian
Rullaillen
Tuli tänä vuonna tehtyä rullaluistelukauden ennätys. En ole koskaan aiemmin päässyt jo maaliskuussa luistelemaan. Eilen sain päähäni viedä talvitakit kellariin ja tuoda parveketuolit ylös ja ajattelin samalla vaivalla napata luistimet mukaan. Koska aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ilma oli muutenkin kesäinen, niin päätin tehdä ihan pienen koeluontoisen lenkin pihalla. Tietäähän sen mitä tapahtuu, kun pitkästä aikaa pääsee luistelemaan – ampaisin saman tien vähän pidemmälle, ehkä reilut 15 kilometriä tuli pyyhällettyä. Lopputulos: alaselkä kipeänä, perse hellänä, reidet hieman arkana ja suupielet korvissa. 
Olosuhteet eivät olleet vielä parhaat mahdolliset. Kaduilla on siellä täällä puhdistamattomia pätkiä ja jo puhdistetuillakin pätkillä on aika paljon hiekkapölyä ja muita pieniä roskia. Sen huomaa myös – ikävä kyllä – rullaluistimien kunnosta.
Ukko Ylijumala, jos luet tätä blogia niin, tilaisin yhden pikaisen, mutta pölyt huuhtovan sadekuuron pk-seudulle, kiitos.
